torstai 5. syyskuuta 2013

Muuton jälkeinen kiire

Terve taas!

Kämpässämme ei edelleenkään ole nettiä, mutta kiitos uuden ihmelaitteeni (jota joskus myös kännykäksi kutsutaan), pääsen myös koneellani nettiin. :'D Surffailua ei jaksa harrastaa tuolla yhteydellä ja kieltämättä tässä on ollut paljon muutakin tekemistä, mutta välttämättömimmät asiat hoituvat mainiosti (blogin kirjoittaminen on välttämätöntä, tietenkin).

Johan tässä asunnossa olen sen puolisentoista viikkoa asustellut, mutta vasta eilen sain kaikki tavarani kunnolla paikoilleen. Vielä pari taulua ja kuvaa seinälle ja siinä se sitten onkin. :)
Muutto muuten meni ihan suhteellisen kivuttomasti, joskin jouduin vaihtamaan alunperin suunniteltua huonettani toiseen, sillä epätavallisen kapeat ovet ja epätavallisen taipumaton tietokonepöytäni eivät tulleet toimeen keskenään.

Viime viikko kului asuntoa järjestellessä ja asioita hoidellessa. Piti ilmoittautua kursseille yliopistossa, hakea ja viedä vuokrasopimus Kelaan (tai oikeastaan yliopiston opintotukitoimistoon) ja käydä jo japanintunnillakin kerran. Siksi muutinkin viikkoa ennen kuunvaihdetta, kun japanintunnit alkoivat vähän aikasessa.

Viikonlopuksi taivalsin vielä Tampereelle unohtaen vielä(kin) kesken olleen järjestelyn.

Seuraakin sain viime viikolla jo. Ensimmäinen kämppis muutti jo torstaina ja toinen perjantaina. Hekin ovat jo ihan hyvin saaneet tavaroitaan järjestykseen ja keittiö ainakin on jo oikein kodikas. Neljäs kämppis tulee vielä ensi viikon tienoilla ja sitten onkin poppoo koossa. :)

Tällä viikolla oli jo ensimmäinen luentokin yliopistolla, tosin vain se yksi. Professori oli sairaslomalla, joten sijainen kertoi jotain asiaan liittyvää, sillä hän ei tiennyt mitä oikea opettajamme oli suunnitellut kertovansa. Hyvin se meni niinkin.
Samalla luennolla sattui olemaan eräs japanilainen vaihtari, jonka olin tavannut jo Japanissa ollessamme. Emme kuitenkaan kovin hyviä tuttuja ole, joten awkward... x)

Ensi viikolla on muutama luento ja sitä seuraavalla viikolla taitaakin alkaa viimeisetkin kurssit. Niiden sisällöistä ja muista en vielä osaa sen enempää sanoa, mutta kerron sitten vaikka myöhemmin lisää.
Japanintunnit ovat tosiaan alkaneet jo toden teolla, tänään on iltapäivällä myös ensimmäinen puhetunti. Keskiviikko-illan tunneilla luemme ja käännämme yhdessä novellia. On mukava käyttää japania taas pitkästä aikaa. :)

Yritin saada kännykästäni kuvia tänne liitettäväksi, mutta se ei nyt ihan mennyt putkeen... toivottavasti saan sen jossain vaiheessa toimimaan tai sitten otan varsinaisella kamerallani enemmän kuvia. x)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti