Vuoden jälkeinen kulttuurishokki

Menneenä sunnuntaina tuli täyteen täsmälleen vuosi siitä kun aloitin virallisesti vaihtoni Japanissa. Sitä ennen olin viettänyt jo kuukauden verran lomaillen Tokiossa.

Facebookini oli täynnä vaihtaritovereideni vuodatuksia siitä, kuinka mahtava kokemus mennyt vuosi oli ja miten he eivät koskaan sitä unohda. Tottahan se on, mutta itse koen, etten osaa niitä tuntemuksia laittaa sanoiksi, vielä ainakaan. Ehkä vielä joskus. Se täytyy kokea itse, jotta ymmärtää.
Siksipä kerron teille mielummin kulttuurishokista.

Vielä ollessani Suomessa ja valmistellessa lähtöäni, olin hyvin realistisella mielellä ja odotin vaikeaakin kulttuurishokkia, viimeistään sitten kun opiskelut alkaisivat. Mutta sitä ei koskaan tullutkaan. Toki jotkut asiat ärsyttivät, kuten se että talvella oli sisällä todella kylmä ja se, että pesukone pesee kylmällä vedellä, mutta ei sitä voi kulttuurishokiksi sanoa.
Mietinkin pitkin vuotta, että iskeekö kulttuurishokki sitten pahempana Suomeen palatessa.
Ja iskihän se.

Ei tätä nyt pahaksi voi sanoa, mutta kulttuurishokki mikä kulttuurishokki.
Juuri palattuani heinä-elokuun vaihteessa olin lähinnä perheeni seurassa ja tokihan heidän kanssaan olen aina puhunut suomea. Mutta kun lähdinkin tapaamaan ystävääni ja jouduin matkustamaan junalla, niin ahdistus kasvoi suuresti. Jotenkin se, että kaikki tuntemattomat ihmiset ympärilläni puhuivat suomea, ärsytti minua suuresti. Tunne meni sitten pikkuhiljaa ohi, mutta kyllähän sitä jokusen viikkoa kesti.
Samoin minun täytyi muistuttaa itseäni, etten olisi puhunut japania tuntemattomille. Kerran melkein jo puhuinkin ja edelleen, jos vaikka satun vahingossa hieman törmäämään toiseen ihmiseen, anteeksipyyntö meinaa tulla automaattisesti japaniksi.

Muutettuani Vaasaan oireet pahenivat. Koska olen jo vuosia käynyt vanhempieni luona lähinnä lomalla, sieltä pois lähteminen tarkoittaa siis paluuta arkeen. Mutta kun oma arkeni on vuoden ollut Japanissa, mietin hetken että mitä ihmettä teen Vaasassa.
Japanissa myyjillä on tapana tervehtiä asiakkaita heidän tullessaan kauppaan, he tekevät sen aina ja automaattisesti. Menin heti seuraavana päivänä muuton jälkeen elektroniikkaliikkeeseen katselemaan kännyköitä ja ahdistuin kun myyjät eivät kiinnittäneet minuun mitään huomiota. Olin paikalla vähän liian aikaisin ja jouduin hetken odottamaan liikkeen avautumista, mutta kävellessäni vihdoin sisään noin viiden muun asiakkaan kanssa, ihmettelin kun myyjät vain puhuivat keskenään eivätkä tervehtineet. Suomen asiakaspalvelutapoihin en ole vieläkään tottunut.
Kerran ensimmäisen Vaasan-viikon aikana heräsin yöllä ja parin sekunnin ajan luulin olevani edelleen Japanissa.
Myös ensimmäinen japanin puhetuntini meni siihen, että minun täytyi muistutella itselleni, että muutkin opiskelijat osaavat suomea. Heille ei siis tarvitse puhua englantia jos japani ei riitä.
Ihmiselle on luontaista etsiä ihmisjoukosta tuttuja naamoja. Yliopistolla käydessä (tai oikeastaan kaupungillakin), minulle on nyt jo useamman kerran käynyt niin, että olen kuvitellut nähneeni jonkun vaihtaritoverini, siis ulkomaalaisen, joka ei todellakaan voi olla Suomessa.

Muutenkin on hämmentävää, kun oma kotimaa tuntuu tietyllä tavalla vieraalta. Ei mitenkään suuresti, mutta ne on ne pienet asiat. Menen kauppaan ja löydän itselleni uuden tuotteen, jossa ei luekaan "uutuus". Olen jo useamman kerran sanonut ääneen "Ai, onko tälläistäkin jo olemassa?". Tähän ongelmaan ei auta se, että kaksi kolmesta kämppiksestäni on kanssani samassa jamassa ja Suomi on heillekin hieman vielä hakusessa (tai no, se toinen ei ole vielä edes palannut, mutta tämä minun kanssani samassa koulussa ollut on välillä ihan yhtä pihalla).
Kuplamehu on minusta ärsyttävä sana (se ei tosin suoranaisesti liity tähän, mutta pakko mainita. Uuttahan sekin on minulle).

On outoa, että kulttuurishokki tuli voimakkaampana palatessa kuin lähtiessä. Mistäköhän se johtuu? Sanotaan, että jos kulttuurishokkia odottaa, se ei välttämättä tule ollenkaan, mutta odotinhan sitä Suomeenkin tullessa, ja se tuli silti.

Mutta ei tämä nyt niin kamalaa ole ja enää on kyse vain pienistä asioista, ei mistään suurista ärsytyksistä. Ja Suomi on edelleen ihan kiva maa. :)

♥

PS: Kuvia ei vieläkään ole saatavilla. Saamme kämppään kunnollisen netin viikon päästä (\o/), jolloin voin käyttää pöytäkonettani ja toivottavasti kännykkäni pitää siitä enemmän... monimutkaista.